PWHL-jääkiekkoliigassa ammattilaisena pelaava Susanna Tapani on yltynyt viime peleissä pistetehtailuun.
Sunnuntaina Seattlessa hän oli ratkaisemassa joukkueelleen Boston Fleetille voittoa ottelussa Montreal Victoirea vastaan. Tapani teki 2-2 -tasoitusmaalin kolmannessa erässä ja oli ratkaisemassa 3-2 -voittoa Bostonille voittolaukauskisassa.
Ottelu pelattiin Seattlessa markkinointimielessä. Katsojia olikin paikan päällä yli 12 000.
Edellisessä ottelussa Tapani oli tehnyt kaksi maalia Minnesota Frostin häkkiin. Tapanin tehopisteet kahdeksasta PWHL-ottelusta ovat nyt 4+1=5.
Tapani on PWHL:n pistepörssissä sijalla 15. Hän on sarjan toiseksi tehokkain eurooppalaispelaaja Ottawa Chargen tshekkiläisen Tereza Vanizovan jälkeen. Vanizovan tehot ovat 3+3.
Pistepörssiä johtaa New York Sirensin yhdysvaltalaispelaaja Alex Carpenter. Hänen tehonsa ovat 5+5=10.
Tapani oli muutama vuosi sitten kohun keskellä. Hän lähti MM-turnauksesta Tanskasta kesken pois käydäkseen kaverinsa häissä. Hän myös nosti valtion apurahaa, vaikka keskittyi saman kauden aikana ringetteen.
Sittemmin kohuista on päästy eroon ja Tapani on yhä tärkeä pelaaja Suomen maajoukkueelle. Nyt hän voi pelata jääkiekkoa myös ammatikseen tasokkaassa sarjassa kohtuullisella korvauksella.
Eri arvioiden mukaan Tapanin tasoinen pelaaja tienaa kaudessa bonuksineen noin 100 000 dollaria.