Mestiksessä tehdään perjantaina uusi yleisöennätys Jokereiden ja Joensuun Kiekko-Poikien ottelussa.
Ensi kertaa Mestis-kiekkoa pelataan Helsingissä Veikkaus-areenalla. Ja ottelu onkin myyty käytännössä loppuun.
Jääkiekkoa pelataan Veikkaus-areenalla, eli entisellä Hartwall-areenalla ensi kertaa täysille katsomoille noin vajaaseen kuuteen vuoteen. Koronapandemian takia areenalla oli yleisörajoituksia 2020-22 ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, jolloin areena suljettiin kolmeksi vuodeksi.
Jokereiden yleisömenestystä ei ole horjuttanut samaan aikaan perjantaina Espoossa pelattava Kiekko-Espoon ja HIFK:n ottelu. Varmaankin myös se peli on loppuunmyyty, mutta jää julkisuusarvossa pahasti Jokereiden ottelun varjoon.
Tällä viikolla julkaistiin tutkimus, jonka perusteella Liiga menettää rahaa noin 15-17 miljoonaa euroa kaudessa, koska Jokerit ei ole mukana. Samaan aikaan Liigassa käydään eripuraista vääntöä sarjajärjestelmän uudistuksesta. Sopua on vaikea saada, kun eri osapuolilla on hyvin erilaisia intressejä omien etujensa takia.
Jokerit pelaa hyvin todennäköisesti viimeistä kauttaan Mestiksessä. Sen sijoituksella sarjassa ei periaatteessa ole mitään väliä. Suurilla kiekkoseuroilla on tahtopäätös siitä, että Jokerit pelaa kaudella 2026-27 pääsarjassa.
Tosin pääsarjan nimenä ei välttämättä ole Liiga tai SM-liiga. Suurseurat ovat valmiita perustamaan oman sarjansa, jos pienemmät seura eivät halua sopua. Tällaiseen ratkaisuun olisi tiettävästi valmis ainakin seitsemän Liigan seuraa, joiden mukaan Jokerit sitten tulisi.
Perjantaina Helsingin Ilmalassa koetaan tunteita hetkiä, joita voisi verrata 2020-luvun versioon Porkkalan palauttamisesta. Liigalle ilta on samalla nöyryyttävä. Miksi tämä ottelu pelataan Mestiksessä eikä Liigassa?
Jokerit olisi kyllä saatu nostettua Liigaan kabinetin kautta jo 2024, kuten Kiekko-Espoon tapauksessa tehtiin. Liiga valitsi kuitenkin Kiekko-Espoon.
Siitä on vahvaa näkemystä, etteivät Kiekko-Espoon tämän hetken resurssit riitä pelaamiseen Liigassa tulorahoituksella. Seura tarvitsisi suurempia tuloja Espoon areenalta ja siinä sivussa myös jääkiekon ulkopuolista liiketoimintaa.
Otto Palojärvi