Kiekko-Espoo tiedotti tänään elintärkeästä paikkauksesta maalivahtiosastolle. Ilves-torjuja Roope Taponen vahvistaisi Liiga-seuraa toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella Petteri Rimpisen Nuorten Leijonien MM-komennuksen aikana.

Reagointi oli Kiekko-Espoon kauden kannalta välttämätön.

Kun vuosi sitten Rimpinen lähti Nuorten Leijonien matkaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin, Liiga-tasolle palanneen Kiekko-Espoon tulokset laskivat kuin lehmän häntä. Ykköstorjujan reilun kolmen viikon mittainen poissaolo pudotti vahvan syksyn pelanneen joukkueen käyrän jyrkkään laskuun.

Kiekko-Espoo onnistui keräämään Rimpisen poissaolon aikana kahdeksasta ottelusta vain viisi pistettä ja päästi peräti 30 maalia. Kaiken lisäksi tuolloin kakkostorjujana ollut ruotsalainen Marcus Hellgren-Smed loukkaantui tänä aikana, jonka seurauksensa maalivahtikaksikoksi muodostui A-junioreista nostettu Aleksi Karjalainen ja lainamies Mestiksestä Emil Vuorio.

Sama tuuperrus oli vaarassa toistua nyt vuotta myöhemmin. Kiekko-Espoo hävisi kaikki kolme viikon otteluaan ilman Rimpistä vieraissa Oulun Kärpille ja kahdesti Ilvekselle vieraissa ja kotona. Sami Rajaniemi päästi näissä peleissä Kiekko-Espoon tolppien välissä yhteensä 13 maalia ja yksi meni tyhjiin viimeisimmässä Ilves-kamppailussa.

Kiekko-Espoo on samalla ajautunut neljän ottelun tappioputkeen ja pudotuspeliviivan alle joutuminen on enää kolmen pisteen päässä. Oli selvää, ettei 33-vuotias Rajaniemi pystyisi kantamaan yksin vastuuta jokaisessa ottelussa Rimpisen poissaolon aikana.

Taustatuelle oli huutava tarve.

Näytönhaluinen Espoolle tuttu paikkaaja

Taponen on monella tapaa Kiekko-Espoolle hyvä haku tässä tilanteessa. 24-vuotias maalivahti todisti tasonsa Liigassa HIFK:ssa pelattuaan kaksi kautta kolmesta yli 90-prosenttisella torjuntaprosentilla. Viimeisenä vuonna suorituksia verottivat loukkaantumisongelmat.

Kyseessä on myös espoolaisille tuttu kasvo, sillä Taponen nähtiin kruunupaidassa kahteen otteeseen lainalla HIFK:sta Mestis-kausilla 2020-22.

Taposelle ei ollut myöskään tällä hetkellä käyttöä Ilveksessä, joka hankki aiemmin syksyllä liettualaisen Mantas Armaliksen kirittämään ykkösvahtiaan Dominik Pavlatia. Taponen sai koko alkukauden aikana vastuuta vain kuudessa ottelussa, joissa torjuntaprosentti oli heikohko 84,3.

Taposen lainassa on jokaiselle osapuolelle vain voitettavaa. Kiekko-Espoo saa näytönhaluisen Liiga-tasonsa todistaneen paikkaajan Rimpisen ruutuun ja Taponen sauman osoittaa Ilvekselle olevansa uuden mahdollisuuden arvoinen.

Kiekko-Espoo ei reagoinut viime vuonna mitenkään Rimpisen kisamatkaan ja lopputulos oli aiemmin mainittu katastrofi. Nyt virheestä otettiin pienellä viiveellä opiksi kantapään kautta.

Joni Ahokas