Helsingissä nähtiin viime lauantaina kuohuttava nyrkkeilyilta, jonka päätähtenä kunnostautui jääkiekkoilun kohupersoona numero yksi, Jere Karalahti.

Karalahti, 50, otteli 35-vuotiasta kehonrakentaja Matias Niemeä vastaan. Koko tapahtumaa paheksuttiin pelleilyksi, eikä sitä joidenkin mielestä olisi saanut järjestää. Karalahtea kehotettiin olemaan menemättä kehään valtavien terveysriskien takia.

Ja Karalahti saikin kovia iskuja. Hän kävi kanveesissa, mutta nousi pystyyn ja poistui kehästä omin jaloin.

Tapahtuman jälkeen Karalahti julistettiin epäsuorasti voittajaksi. Hän todellakin selvisi hengissä ottelun voittajan Niemen kovassa käsittelyssä.

Taloussotkujensa takia Karalahti on viime vuosina joutunut ikävien otsikoiden kohteeksi. Voi olla, että hänen oli noustava kehään juuri niiden takia.

Mutta oli syy mikä tahansa, on kiistaton fakta, että kansaa Karalahden edesottamukset yhä kiinnostavat. Suosio perustuu siihen, että Matti Nykäsen tavoin hän on luonut maineensa epäpuhtoisena päihteisiin langenneena urheilujulkkiksena.

Urheilu pyrkii esittämään itsensä puhtoisena kulttuurina. Mutta kyse on lopulta viihdeteollisuudesta, jossa pelkkä puhtoisuus ei loputtomiin kanna. Tarvitaan Karalahden kaltaisia lieveilmiöitäkin.

Jere Karalahti olisi halutessaan pelannut 1990- ja 2000-luvuilla merkittävän NHL-uran ja tienannut kymmeniä miljoonia dollareita. Hän valitsi kuitenkin toisin. Se oli hänen oma päätöksensä.

Paheksua saa, mutta Karalahti oli itse vastuussa itsestään ja tiesi seuraukset. Kyse ei ollut Suomen kansan, vaan Karalahden urasta.

Samoin oli puhtaasti Karalahden oma päätös astua viime lauantaina nyrkkeilykehään. Karalahti tiesi riskit ja kansaa kiinnosti.

Viime lauantain tapahtumasta voi olla mitä mieltä tahansa. Mutta tapahtumien menestyksen ratkaisee kysynnän ja tarjonnan laki. Kiinnostuksen perusteella tätä tapahtumaa tarvittiin ja mediakin teki siitä valtavan määrän klikkiotsikoita.

Suomalainen ammattinyrkkeily voi kyllä katsoa peiliin. Tähtiä ei ole tällä hetkellä tarjolla, joten yleisöä on houkuteltava Karalahdella sekä paluuottelun 49-vuotiaana tehneellä takavuosien mestarilla Amin Asikaisella, joka kiinnostavuuteen liittyvän arvojärjestyksen takia joutui kehään ennen Karalahtea.

Matti Nykänen menestyi laulajana, vaikka ei osannut laulaa. Hän esiintyi aikoinaan samoilla festivaaleilla Kingston Wallin kanssa.

Karalahti tekee vastaavaa uraa nyrkkeilyn parissa. Viihdeteollisuus on moniselitteistä, eikä sillä ole selkeitä rajoja. Lopulta taloudellisen menestyksen ratkaisee kiinnostus eikä taidokkuus.

Otto Palojärvi