Mikko Rantasen siirtyminen Colorado Avalanchesta Carolina Hurricanesiin tarjosi suomalaisille NHL-seuraajille lauantaina shokin.

Ja shokki se oli myös Avalanchen kannattajille. Positiivista palautetta Avalanche ei ole tästä kaupasta juuri saanut.

Kaupan syitä ei tietenkään ääneen sanottu, mutta kaikki tietävät totuuden. Rantanen olisi halunnut jatkaa Coloradossa ja Colorado olisi halunnut jatkaa yhteistyötä Rantasen kanssa, mutta se ei vain onnistunut. Raha ratkaisi.

Rantanen pyysi 14 miljoonan dollarin vuosipalkkaa, johon oli hyvät perusteet. Colorado ei sitä halunnut hänelle maksaa, koska pulittaa suurimmalle tähdelleen Nathan MacKinnonille vain 12,8 miljoonaa. MacKinnonin sopimus on voimassa vuoteen 2031.

Palkan suhteen nokkimisjärjestyksen rikkominen olisi vahingoittanut joukkueen kemiaa. Siksi Rantasesta oli parempi luopua. Avalanchen oli pakko tehdä eräänlainen oma maali.

Lauantaiaamuna on jo tarjoiltu kaikenlaisia analyyseja, voittiko kaupassa Colorado, Carolina, vai voittiko kukaan. Se lienee selviö, että Avalanche oli kaupan suuri häviäjä.

On tietysti täysin mahdollista, että Rantanen floppaa Carolinassa, kuten hänelle kävi Suomen maajoukkueessa MM-kisoissa 2023. Tai sitten Carolina voittaa Stanley Cupin.

Eväitä mestaruuteen joukkueessa voisi ollakin, jos Rantasen lisäksi seura saa tehtyä vielä muutaman täsmähankinnan.

Turha veikkailla silti mitään, vaikka Rantasen valtava potentiaali on kyllä tiedossa.

Otto Palojärvi