Patrik Laineella on takana NHL:ssä kymmenen perättäistä maalitonta ottelua. Hän on kahdeksassa perättäisessä ottelussa jäänyt tehopisteittä.

Kun Laine joulukuun alussa teki paluun, mätti hän Montreal Canadiensille maaleja ottelusta toiseen. Laineen tulon sanottiin vieneen Canadiensin peliä eteenpäin.

Presidentti Mauno Koivisto kutsui toimittajia aikoinaan sopuleiksi, jotka seuraavat laumoina perässä. Sopuli-termillä on viitattu myös toimittajien mielipiteisiin, jotka joukolla vaihtuvat tilanteen mukaan.

Patrik Laineesta raportoivien toimittajien osalta sopuli-termi täsmää hyvin niin Suomessa kuin Kanadassakin. Joulukuussa häntä kehuttiin maasta taivaisiin. Tammikuun lopulla kritiikki Lainetta kohtaan voimistui ja nyt suorastaan kilpaillaan siitä, kuka Lainetta arvostelisi eniten.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt fakta, että Montrealilla on isoja pelillisiä ongelmia. Joukkue on ajautunut tappiokierteeseen.

Martin St. Louisin johtama Canadiensin valmennustiimi on isoissa vaikeuksissa. Laine on siinä sivussa mennyt lukkoon, mutta varastaa kirjoittelussa kaiken seuraan kohdistuvan negatiivisen uutisoinnin.

Montreal tiesi Laineen kanssa sopimuksen tehdessään, ettei kyse olisi kovinkaan monipuolisesta pelaajasta. Seura kyllä tiedosti mitä sai.

Laine ei ole pystynyt viime peleissään joukkuettaan auttamaan. Tunnetut toimittajat sekä asiantuntijat ovat spekuloineet, että Laine ostettaisiin sopimuksestaan ulos.

Perusteet ovat hyvät, mutta toisaalta Laineen laukaus on yhä yksi NHL:n parhaista. Jos Laine ei ole takalukossa, voi hän yhä olla joukkueelle yhä valtava etu.

Canadiensissa tämä varmasti tiedetään. Muuten häntä ei olisi seuraan hankittu.

Myös Suomen joukkueessa Laineen vahvuus tiedetään 4 Nations Face-Offia ajatellen. On erittäin mielenkiintoista nähdä, saako Antti Pennasen johtama valmennustiimi Laineesta irti enemmän kuin Martin St. Louisin tiimi.

Otto Palojärvi