Philadelphia Flyersin Matvei Michkov joutui viime kaudella kovan arvostelun kohteeksi, kun päävalmentaja Rick Tocchet kritisoi hänen fyysistä kuntoaan. Nyt venäläishyökkääjä on tehnyt kesän aikana rajun muutoksen.
Michkov kertoo pudottaneensa painostaan noin 13 kiloa viime vuoden harjoitusleiriin verrattuna. Flyersin harjoitusleirillä muutos on myös näkynyt jäällä: Tocchetin mukaan Michkov näyttää aiempaa kevyemmältä ja vahvemmalta, ja hänen luistelunsa on näyttänyt paremmalta.
Atleetin NHL-kirjeenvaihtaja Jouni Nieminen nosti Michkovin tilanteen esiin NHL top 10 -videoblogissaan.
– Matvei Michkov on saanut aikaisemmin kovaa palautetta etenkin valmentajaltaan Rick Tocchetilta siitä, että hän on ilmestynyt (viime vuonna) harjoitusleirille pulskassa kunnossa.
Niemisen mukaan Michkovin fysiikka ei viime kaudella riittänyt siihen, mitä NHL:ssä vaaditaan.
– Ei jaksanut vetää fysiikallaan peliä läpi, oli laiska puolustussuuntaan, liian korkea rasvataso eikä tarpeeksi voimaa kropassa.
Nyt tilanne on toinen.
– Hän on näyttänyt nopeammalta harjoituksissa ja saanut valmentajaltaan paljon kehuja.
Nieminen nosti esiin myös toisen venäläispelaajan tekemän muutoksen.
– Hän on myös opetellut puhumaan englantia, eikä tarvitse enää tulkkia. Hyvä nähdä tällainen ilmeisen taitavan ja lahjakkaan pelaajan ottavan tilanteensa vakavasti.
Michkovilla onkin paljon todistettavaa. Hän teki tulokaskaudellaan 63 tehopistettä, mutta viime kaudella saldo putosi 51 pisteeseen. Nyt Flyers odottaa nuorelta hyökkääjältä seuraavaa askelta.