Houstonin pormestari John Whitmire tekee kaikkensa vakuuttaakseen NHL:n siitä, että Texasin suurkaupunki olisi oikea paikka liigan seuraavalle laajennusjoukkueelle. NHL:n 33. joukkueen ympärillä käytävät keskustelut ovat kiihtyneet ja Houston näyttää tällä hetkellä olevan vahvoilla taistelussa uudesta seurasta.
– Olemme valmiita. Keskustelemme parhaillaan useiden kiinnostuneiden tahojen kanssa. Kun saamme ehdotuksen, kaupunki on valmis toimimaan sen eteen, Whitmire sanoi.
NHL-komissaari Gary Bettman ilmoitti kesäkuussa, että liiga käynnistää kuuden kuukauden selvityksen Houstonin ja Austinin mahdollisuuksista. Arvioinnissa mukana on The Friedkin Group, jonka tehtävänä on selvittää, kumpi Texasin kaupungeista soveltuisi paremmin NHL-seuran kotipaikaksi. Whitmire ei kuitenkaan peitellyt omaa kantaansa.
– Austin on hieno kaupunki, mutta se ei ole Houston. Uskon, että Houston olisi parempi vaihtoehto. Jos kysytte kaupungin muilta ammattilaisurheilujoukkueilta, he varmasti sanoisivat, että olemme hyviä kumppaneita.
Laajennus ei kuitenkaan olisi halpa hanke. Bettmanin mukaan uuden NHL-seuran perustamisen kustannukset voisivat nousta noin 3,5 miljardiin dollariin, kun mukaan lasketaan myös uuden areenan rakentamiseen liittyvät taloudelliset vaikutukset. Houstonilla on kuitenkin jo valmiiksi vahva urheilumarkkina ja suuret puitteet ammattilaisurheilulle, mikä tukee kaupungin hakemusta.
NHL-varakomissaari Bill Daly kertoi elokuussa, että Houston on tällä hetkellä Austinin edellä liigan arvioissa. Hänen mukaansa keskustelut Texasissa lähtivät alun perin liikkeelle nimenomaan Houstonin ympäriltä, vaikka Austin nousi myöhemmin vaihtoehdoksi.
– Olemme edenneet Houstonin kanssa pidemmälle. Kun keskustelut etenivät, Austin nousi vaihtoehdoksi, mutta mielestäni Houston on edelleen etusijalla.
NHL toivoo saavansa uudelta omistajaryhmältä sitoutumisen jo joulukuuhun mennessä.