NHL:ssä yhteensä 113 ottelua pelannut yhdysvaltalaismaalivahti Alex Lyon sai jälleen uuden sopimuksen.
Lyon siirtyy kahden vuoden ja kolmen miljoonan dollarin arvoisella sopimuksella Buffalo Sabresiin kirittämään suomalaismaalivahti Ukko-Pekka Luukkosta. Kaksi edellistä kautta Lyon torjui Detroit Red Wingsin maalilla yhteensä 35 voittoa.
– Olen todella innoissani tästä haasteesta ja mahdollisuudesta. Mahtavaa päästä tänne. Tiedän kuinka vaarallinen joukkue Sabres voi olla parhaimmillaan olla ja tykkään todella paljon siitä, kommentoi Lyon.
Sabres ei ole selvittänyt tietään pudotuspeleihin 14 vuoteen, joten maalivahtikaksikolta odotetaan vahvaa kautta.
Lyon taistelee kakkosmaalivahdin paikasta yhdessä Devon Levin kanssa, jonka viime kausi oli vaikea.