Dean Evason ei omien sanojensa mukaan osannut lainkaan odottaa potkujaan Columbus Blue Jacketsista.
– Minut yllätettiin. Yleensä valmentajana tämän läpikäydessä sen aistii tulevan. Mutta olen rehellinen, minä en aavistanut. Hän (GM Don Waddell) puhui minulle, ja oli aika pakata laukut, Evason kertaa The Athleticille.
Evason sai vieraspelireissun jälkeen tekstiviestillä kutsun Waddellin toimistoon, jossa odotti myös potkut saava apuvalmentaja Steve McCarthy.
– Otanko sen henkilökohtaisesti? On pakko, vähän. On oltava myös vastuullinen. Ymmärrän, että menetimme johtopaikkoja kolmannessa erässä, ja se oli turhauttavaa kaikille.
Päätöksestä potkia hänet Evason on eri mieltä.
– Kuulostamatta valittavalta tai pikkumaiselta, en usko, että niiden (potkujen) olisi pitänyt tapahtua. Mielestäni se tapahtui liian aikaisin, ja mielestäni kyse oli muustakin kuin johdon menettämisestä kolmannessa erässä. En tiedä, mistä.
Tämän kauden 26 tappiosta yhdeksässä Blue Jackets johti ottelua kolmannessa erässä. Se on Itäisen konferenssin toiseksi viimeisellä sijalla, mutta vain seitsemän pisteen päässä playoff-viivasta.
Blue Jackets palkkasi Evasonin korvaajaksi Rick Bownessin.