Dallas Starsin suomalaistähti Mikko Rantanen onnistui maalinteossa, kun Stars taipui vieraskaukalossa Utah Mammothille.
Andre Tourignyn valmentama Mammoth oli kotijäällään vahvempi kamppailussa maalein 2-1.
Joukkueen maalit menivät puolustaja John Marinon ja tähtihyökkääjä Nick Schmaltzin nimiin. Kummallekin merkittiin tilastoihin tehot 1+1.
Voiton myötä Mammoth venytti pisteputken NHL:ssä jo kuuteen otteluun. Joukkueella on koossa viisi voittoa ja yksi jatkoaikatappio. Starsilla on sen sijaan kasassa neljään edelliseen otteluun vain yksi voitto ja kolme pistettä.
– Minusta Mammoth on todella hyvä joukkue ja tämä oli kokonaisuudessaan hyvä jääkiekko-ottelu. Kaveri sai pompun ja voitti sillä. Meillä oli paljon hyviä paikkoja, mutta emme vain saaneet enempää maaleja kasaan, manasi Starsin päävalmentaja Glen Gulutzan.
Ottelussa Mammothin maalilla huippukautta pelaava Karel Vejmelka torjui voiton eteen yhteensä 26 kertaa.
Stars pelasi ottelussa jälleen ilman Miro Heiskasta. Ykkösparissa Heiskasen paikalla Esa Lindellin rinnalla pelasi ruotsalaislupaus Nils Lundkvist.