Dallas Stars jatkoi hurjaa virettään NHL:ssä hakemalla pisteet New Jersey Devilsin vieraista selvin lukemin 3-0.
Ottelussa loukkaantumisista kärsivän Starsin ykköstähdeksi nousi Yhdysvaltain olympiajoukkueen todennäköinen ykkösmaalivahti Jake Oettinger.
Oettinger torjui ottelussa 30 kertaa ja voitti urallaan ensimmäistä kertaa Devilsin.
– Kesäisin harjoittelen Devilsin maalivahtivalmentaja Dave Rogalskin kanssa ja hän on jaksanut muistuttaa siitä, että en ole voittanut Devilsiä. Nyt voitto tuntuu tosi hyvältä ja nollapeli tuntuu entistä paremmalta, naureskeli Oettinger.
Suomalaisista Miro Heiskanen pelasi erinomaisen kamppailun. Heiskanen iski ottelussa tehot 1+1 ja viimeisteli Roope Hintzin erinomaisesta syötöstä joukkueensa voittomaaliksi jääneen 1-0 -maalin toisen erän puolivälissä.
Vieraiden muut maalit menivät Mikko Rantasen ja Jason Robertsonin nimiin. Esa Lindell keräsi kamppailussa kaksi syöttöpistettä.
Stars on viime aikoina ollut erinomaisessa vireessä, sillä 13 edelliseen kamppailuun joukkue on päästänyt maksimissaan kolme maalia ottelua kohden. Voittoja tilillä on kymmenen ja varsinaisen peliajan tappioita yksi.
Kaudesta 2019-20 alkaen Stars on voittanut kaikki Devilsin kotiareenalla Prudential Centerissä pelatut kamppailut.