Suomalaispelaajien tähdittämä Dallas Stars taipui kolmantena kautena putkeen NHL:n läntisen konferenssin finaaleissa.
Stars kärsi tällä kaudella tappion Edmonton Oilersille viidessä ottelussa. Viime keväänä vastaavat joukkueet kohtasivat toisensa ja tuolloin Oilers oli vahvempi kuudessa ottelussa.
Tämän kevään läntisen konferenssin finaalisarja ratkesi viidennessä kamppailussa hyvinkin nopeaan tahtiin, sillä Oilers karkasi reilussa kahdeksassa minuutissa 3-0 -johtoon. 2-0 -maalin jälkeen Starsin päävalmentaja Pete DeBoer vaihtoi Jake Oettingerin pois maalista ja käytti aikalisän.
– Tietysti maalivahdin vaihdolla on yleensä ajatuksena herättää joukkuetta, mutta tällä kertaa siinä oli myös se pointti, että Oettingerista ei ollut ottamaan isoja koppeja. Olemme tavoitelleet avausmaalia tässä sarjassa kaikki pelit ja nyt meille tehtiin kahdella ensimmäisellä laukauksella kaksi maalia ratkaisuottelussa, mikä ei ole hyvä, kommentoi DeBoer.
Oettinger on ollut kolmella kaudella jopa yllättävän huono konferenssin finaaleissa, kun Stars olisi tarvinnut maalivahdiltaan isoa torjuntoja.
– Viimeisen kahden kauden aikana Oettinger on käytännössä hävinnyt 6-7 ottelua Oilersia vastaan. Meillä alkaa olla näyttöjä siitä, että Oettinger ei vain toimi tuota joukkuetta vastaan, otoskoko on suuri, näki DeBoer.
Oettingerilla käynnistyy ensi kaudesta jättimäinen sopimus, jonka kausiansiota ovat 8,25 miljoonaa dollaria kaudessa.