Kautensa NHL:ssä vaisuhkosti aloittanut Dallas Stars otti lauantaina taisteluvoiton mielenkiintoisessa suomalaiskohtaamisessa.

Dallas päihitti Carolina Hurricanesin maalein 3-2 noustuaan 0-2 -tappioasemasta. Ottelun hahmo oli kaksi maalia tehnyt Miro Heiskanen.

Heiskanen teki 1-2 -kavennusmaalin Esa Lindellin syötöstä. Ottelun voittomaalin Heiskanen teki Mikko Rantasen syötöstä. Rantasen tehot ottelussa olivat 0+2.

– He ovat todella hyvä joukkue, ja me pelasimme heitä vastaan todella hyvän pelin. Tiedämme, että voimme voittaa kenet tahansa tässä liigassa, jos annamme parastamme, ja mielestäni viimeiset 40 minuuttia olivat todella hyviä. Meidän täytyy jatkaa samalla tavalla, Heiskanen kommentoi NHL:n mukaan.

Sebastian Aho oli maalannut Carolinan 2-0 -johtoon. Hän sai lopulta pettyä.

– Voitto oli ihan käsien ulottuvilla. Tiukka peli. He saivat pari pomppua, jotka he ansaitsivat. Me annoimme painetta loppuun asti, mutta emme saaneet tulosta. Se ei ollut niin huono peli. Olimme ihan mukana, ja he ovat hyvä joukkue, Aho sanoi.