Edmonton Oilersin maalivahtiosasto on enää kahden maalivahdin laajuinen.

Calvin Pickard on passitettu siirtolistalle. Peliliike yritettiin tehdä mediatietojen mukaan jo alkukaudesta, mutta tuolloin pelaajat tulivat väliin.

Tilastollisesti Pickardin heivaamista pois Oilersin riveistä on vaikea kritisoida. Torjuntaprosentti 16 ottelusta on 87,1, ja hän on joukkueen tämän kauden maalivahdeista ainoa, jonka pelisaldo on tappiollinen.

Oilersin kokoonpanoon jäävät veskareista Tristan Jarry ja Connor Ingram. Heidänkään otteet eivät ole vakuuttaneet.

Jarry on torjunut kiekkoja vain kaksi prosentin kymmenystä varmemmin kuin Pickard, joskin voittoprosentti on hyvä. 90,1-prosenttisesti laukauksia pysäyttänyt Ingram on ollut myös toistaiseksi voittava maalivahti, mutta alla on kolme penkin alle mennyttä esiintymistä putkeen.