Calgary Flamesin katastrofaalinen kausi sai jatkoa ikävällä tavalla.
Joukkueen kovapalkkaisin pelaaja, kanadalaishyökkääjä Jonathan Huberdeaun kausi päättyi kotiotteluun Edmonton Oilersia vastaan.
Yli kymmenen miljoonaa dollaria kaudessa tienaava laitahyökkääjä iski maalin Oilersia vastaan, kun Flames voitti kotonaan ottelun maalin 4-3.
Ennen ottelua oli jo tiedossa, että kanadalaisen kausi tulee päättymään, sillä 32-vuotias hyökkääjä menee lonkkaleikkaukseen.
Huberdeau oli yksi merkittävistä palasista, joka siirtyi Flamesiin Florida Panthersista osana pelaajakauppaa, jossa Matthew Tkachuk päätyi Aleksander Barkovin seurakaveriksi.
Kanadalaistähden ura ei ole saanut samanlaista lentoa alleen Albertassa kuin se oli parhaimmillaan Floridan osavaltiossa.
Tälläkin kaudella 50 otteluun syntyi vain kymmenen maalia ja yhteensä 25 tehopistettä. Kesään 2031 asti ulottuvan kahdeksan vuoden mittaisen sopimuksen aikana hyökkääjä on takonut Flamesin riveissä 291 otteluun 194 tehopistettä.
Panthersissa kymmenen kauden aikana entinen ykköskierroksen varaus iski 671 pelattuun otteluun 198 maalia ja yhteensä 613 tehopistettä.
Quebecin provinssista kotoisin oleva hyökkääjä on parhaalla NHL-kaudellaan iskenyt 115 tehopistettä. 30 maalin rajapyykki on mennyt poikki kahdesti.
Ryan Huskan valmentaman Flamesin kausi tulee päättymään tälläkin kaudella runkosarjaan. Joukkue on NHL:n Tyynenmeren divisioonan seitsemäs 23 voitolla 56 otteluun.