Vancouver Canucks on valmis tekemään kovia siirtoja tänä talvena.

GM Patrik Allvin on tekemässä tulevaisuutta varten merkittäviä peliliikkeitä, jotta hissijoukkueena eläminen päättyisi.

Kuten KiekkoUutiset aiemmin uutisoi, on Allvin tiukasti kuuntelemassa tarjouksia laitahyökkääjä Kiefer Sherwoodista, joka pelaa nykyisen sopimuksensa viimeistä kautta.

The Fourth Periodin mukaan Allvin on valmis myös tekemään muita siirtoja.

Eri lähteiden mukaan ruotsalainen manageri on valmis kauppaamaan Conor Garlandin, Teddy Bluegerin, Drew O’Connorin, Lukas Reichelin ja Evander Kanen hyökkäyksestä eteenpäin hinnan ollessa kohdillaan.

Myös puolustaja Derek Forbort on kaupan, mutta tällä hetkellä Forbort ja Blueger ovat loukkaantuneina.

Adam Footen valmennukseen kesällä siirtynyt Canucks on voittanut tällä kaudella vain kymmenen ottelua ja on Tyynenmeren divisioonassa sijalla seitsemän. Takanaan vain pisteen vähemmän kerännyt Calgary Flames.

Matkaa suoraan pudotuspelipaikkaan on kahdeksan pistettä.

Ensi kesän varaustilaisuuteen Canucksilla on käytettävissään ykkös- ja kakkoskierroksen varausvuorot. Lisäksi neljännen, viidennen ja kuudennen kierroksen vuorot.