Winnipeg Jets on päässyt eri lähteiden mukaan päässyt yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta puolustaja Dylan Sambergin kanssa.

Sambergin ja Jetsin oli tällä viikolla määrä päätyä sanottuun välimieskäsittelyyn. Siinä välimies olisi määrittänyt Sambergin palkan.

Samberg vaati Winnipegiltä kuuden miljoonan dollarin vuosipalkkaa. Vaatimusta pidettiin aivan liian suurena.

Nyt osapuolet ovat päässeet sopimukseen. Välimieskäsittelyssä Samberg ei olisi saanut kuuden miljoonan dollarin palkkaa, joten hän päätyi Jetsin kanssa kompromissiin.

Samberg, 26, on pelannut Jetsin organisaatiossa vuodesta 2020 lähtien. Hän vakiinnutti paikkansa Jetsin NHL-ryhmässä kaudella 2022-23.

Yhdysvaltain miesten maajoukkueessa Samberg pelasi MM-kisoissa Tampereella 2023. Yhdysvallat sijoittui tuolloin neljänneksi.