Kahden RG:n haastatteleman NHL-lähteen mukaan Boston Bruins on yrittänyt löytää joukkuetta, joka olisi kiinnostunut Joonas Korpisalon treidistä.
Halukkaita ei ole löytynyt. Tiettävästi Korpisalon ensi kauden loppuun ulottuva neljän miljoonan dollarin sopimus nähdään ylihintaisena.
Jos Bruins todella haluaa Korpisalosta eroon, niin vaihtoehtoja on kaksi. Se voi asettaa hänet siirtolistalle, tai tehdä treidipaketista houkuttelevamman varausvuoroilla tai pitämällä itsellään osan palkanmaksuvastuusta.
Korpisalo on pelannut tällä kaudella 16 ottelua torjuntaprosentilla 88,8, seitsemällä voitolla ja kahdeksalla tappiolla. Kilpakumppani Jeremy Swayman on ollut selvästi voitokkaampi, ja 90,3 prosentin torjuntavarmuus on myös pykälän parempi.
Tarve Korpisalon kauppaamiseen tulee Michael DiPietron dominoivista otteista farmissa. Vancouver Canucksin entinen huippulupaus valittiin viime kaudella AHL:n parhaaksi maalivahdiksi.
Viime ja tällä kaudella DiPietro on voittanut 39 ottelua 58:sta. Tällä kaudella torjuntaprosentti on kohentunut 92,7:stä kokonaisen prosenttiyksikön paremmaksi.