Viisi kanadalaista jääkiekkoilija vapautettiin viime viikolla syytteistä koko Kanadaa kuohuttaneessa seksirikosoikeudenkäynnissä.
Oikeuskäsittelyssä tultiin siihen tulokseen, ettei ollut riittävää näyttöä, että kyse olisi ollut joukkoraiskauksesta, ja että uhri ei olisi antanut suostumustaan seksuaaliseen kanssakäymiseen.
Yksi syytetyistä Kanadan juniorimaajoukkueen pelaajista oli Ottawa Senatorsin ex-pelaaja Alex Formenton. Hänen asianajajansa Daniel Brown on julkaissut kirjoituksen, jossa kertoo Formentonin aina korostaneen syyttömyyttään. Brown painottaa Formentonin olleen tapauksen aikaan 18-vuotias ja eläneen sen jälkeen seitsemän vuotta synkän pilven alla.
Brown toteaa, että vaikka oikeudessa ei ollut tätä todistettu, uskoivat monet Formentonin olevan syyllinen rikokseen, koska häntä sellaisesta syytettiin. Brown korostaa Formentonin tehneen aina yhteistyötä viranomaisten kanssa tapauksen selvittämisessä.
Brownin mukaan Formenton ei vähättele seksuaalirikosten tuomittavuutta. Hän kuitenkin korostaa, että syytetty on aina syytön, kunnes toisin todistetaan, ja syyttömien oikeudet tulisi ottaa aina huomioon.
Tapaus on ollut Kanadassa julkisuudessa vuosien ajan. Käsittelyn venyminen kaiken julkisuuden keskellä on ollut kohtuutonta kaikille osapuolille.
Tapaus ei ole välttämättä ohi. Uhrilla on mahdollisuus valittaa päätöksestä.