Juho Lammikko teki tällä kaudella paluun Pohjois-Amerikkaan pelattuaan edelliset kolme kautta Sveitsissä.
New Jersey Devils oli kaavaillut hänelle paikkaa NHL-joukkueessaan. Toistaiseksi Lammikko ei ole pelannut kuitenkaan otteluakaan Devilsin riveissä runkosarjassa.
Nyt Devils on asettanut Lammikon sairaslistalle. Hän kärsii alavartalovammasta. Sivussa hän on toistaiseksi.
Takaisku on Lammikolle tietysti todella ikävä. Hänen NHL-läpimurtonsa kun saattaa vesittyä lopullisesti.
Lammikko tähtää tietysti myös Milanon olympiaturnaukseen, joka pelataan ensi helmikuussa. Hän oli antamassa näyttöjä MM-kisoissa Tukholmassa viime toukokuussa, mutta kilpailun paikoista Suomen joukkueeseen on kova, eikä olympiapaikkaa herune, jos pelikunnosta ei ole takeita.
Lammikko on voittanut Leijonissa kaksi MM-kultaa 2019 ja 2022.