NHL:n uskotaan haluavan laajeta 34 joukkueen liigaksi.
David Pagnottan mukaan laajeneminen on jälleen ajankohtainen. Ainakin alustavia keskusteluja on käyty Atlantan, Houstonin, New Orleansin, San Diegon, Phoenixin, Omahan ja Austinin kanssa.
Atlantalla on oma historiansa NHL:n kanssa. Flames pelasi ennen Calgarya kausina 1972-80 Atlantassa, minkä lisäksi kaupungilla oli joukkue nimeltä Thrashers kausina 1999-2011 ennen kuin se korvattiin Winnipeg Jetsillä.
The Fourth Periodin mukaan NHL-piireissä uskotaan Atlantan olevan ensimmäisenä jonossa. Liikemies Vernon Krausen johtama Krause Sports & Entertainment on avoimesti myöntänyt kiinnostuksen, ja uusi areena sekä siihen liittyvä infrastruktuuri on rakenteilla.
Phoenixin Coyotes-historia on NHL:n seuraajilla tuoreessa muistissa, mutta se ja Atlanta poissulkien muut edellä mainituista kaupungeista olisivat ensimmäistä kertaa NHL-kartalla.
Houston on Yhdysvaltojen suurin kaupunki ilman NHL-joukkuetta. Houston Aeros on entinen Minnesota Wildin farmijoukkue, ja samaa nimeä käytettiin aikoinaan WHA:ssa, joka tuolloin kilpaili NHL:n kanssa.
Aivan välittömästi laajennus ei ole tapahtumassa Krausen projekti kestää vielä muutaman vuoden, eikä asiaa kiirehditä NHL:n komissaari Gary Bettmanin mukaan.
– Tarkastellaan omistajuutta, markkinoita, areenaa ja sitä, vahvistaako laajennus liigaa. Useat kaupungit ovat puhuneet kanssamme, ja jos jokin niistä päättää olevansa valmis täyttämään vaatimukset ja esittää suunnitelman, vien sen komitealle. Emme kuitenkaan vie asiaa väkisin eteenpäin, Bettman sanaili toimittajille Buffalossa.
NHL:n liittymismaksu olisi Bettmanin mukaan reippaasti yli miljardi dollaria.