NHL-toimittaja Elliotte Friedmanin mukaan Calgary Flames yrittää treidata Rasmus Anderssonin ennen olympiataukoa.
Sisäpiirilähde on kertonut tarkasti RG:lle Boston Bruinsin tekemästä virallisesta tarjouksesta. Ehdotukseen sisältyvät Mason Lohrei ja ykköskierroksen varausvuoro.
Lohrei kuuluu Bruinsin runkopuolustajiin. 24-vuotiaan puolustajan viime kauden tehotilasto -43 oli joukkueen ylivoimaisesti hyytävin, mutta tämän kauden 42 ottelun tilastot 4+15=19 ja +6 näyttävät huomattavasti paremmalta.
Vuoden 2020 kakkoskierroksen varaus tienaa 3,2 miljoonan dollarin vuosipalkkaa ensi kauden loppuun asti.
RG:n mukaan Anderssonista on kiinnostunut The Fourth Periodin ilmoittamien joukkueiden lisäksi myös Ottawa Senators. TFP:n raportista poiketen, James Mirtlen mukaan Toronto Maple Leafs ei ole enää Flames-tähden perässä.
Maple Leafs yritti Mirtlen mukaan aggressiivisesti hankkia Anderssonia, mutta turhautui täysin vastapuolen vaatimuksiin. Toimistolla uskotaan albertalaisten pyytävän Leafsilta enemmän kuin muilta toimitusjohtaja Brad Trelivingin Flames-taustan vuoksi.
Red Wings on kiinnostunut, mutta Axel Sandin Pellikka ja Simon Edvinsson eivät ole kaupan.