Mikael Granlund ei halunnut jatkaa Dallas Starsissa, koska siellä ei ollut hänelle palkkakatossa tilaa.
Uuden työpaikan Granlund sai Anaheim Ducksista, joka luo nahkaansa lamavuosiensa jälkeen uudelleen. Seuralla on lupauksia paremmasta, vaikka viime vuosina pettymyksiä on sillä riittänyt.
Torstaina Granlund teki Anaheimissa tempun, johon kukaan ei ollut kyennyt Ducks-paidassa kymmeneen vuoteen. Granlund teki kaksi maalia ja syötti kolme Ducksin voittaessa vierasottelussa Boston Bruinsin maalein 7-5.
Edellisen kerran moiseen pystyi Ryan Getzlaf marraskuussa 2015. Getflaf muistetaan Teemu Selänteen joukkuekaverina Ducksin 2007 Stanley Cupin voittaneesta joukkueesta.
Granlundille maalit olivat Ducks-paidassa ensimmäiset. Hän nousi suomalaisten pistepörssissä kolmanneksi tehojensa ollessa 2+6=8.
Granlund voi auttaa Ducksin tällä kaudella pudotuspeleihin ja hänestä voi olla merkittävää hyötyä Suomen maajoukkueelle Milano Cortinan olympialaisissa ensi helmikuussa. Granlund on perinteisesti onnistunut hyvin arvokisoissa.
Muistettakoon, että Granlundin palkintokaapissa on jo kaksi MM-kultaa, MM-hopea sekä olympiapronssi.