Dallas Starsin suomalaistähti Mikko Rantanen onnistui maalinteossa NHL:ssä, mutta 96 miljoonan dollarin sopimuksella urakoivan tähden osuma valui viemäristä alas.

Stars nimittäin kärsi katkeran vierastappion maailman kuuluisammalla urheiluareenalla, kun New York Rangers oli Madison Square Gardenissa vahvempi jatkoajalle venyneessä ottelussa maalein 3-2.

Mike Sullivanin valmentaman miehistön voittomaali meni venäläispuolustaja Vladislav Gavrikovin nimiin, joka sai lapioida pelivälineen Miro Heiskasen silmien alta ohi erinomaisen ottelun pelanneen Casey DeSmithin.

Stars johti ottelua kolmannessa erässä Rantasen osumalla maalein 2-1, mutta Rangers nousi reilut kaksi minuuttia ennen loppua Will Cuyllen osumalla tasoihin sekä lopulta voittoon.

Sullivanin valmentama Rangers oli ottelussa selvästi Starsia vahvempi ja ansaitsi kaksi pistettä.