Battle of Albertassa Edmonton Oilersin ja Calgary Flamesin välillä nähtiin erikoinen hetki viime yönä. Flames-puolustaja MacKenzie Weegar sai pelirangaistuksen menetettyään malttinsa jäähyboksissa.
Weegar sai kaksiminuuttisen rangaistuksen epäurheilijamaisesta käytöksestä lyötyään mailan Oilers-puolustaja Darnell Nursen käsistä ottelun toisessa erässä ajassa 5:48. Weegar ei sulattanut tuomiota ja kanadalainen hakkasi mailallaan jäähyboksin lasia vasten.
Weegar sai kiukuttelustaan 10 minuutin pelirangaistuksen päälle. Flames joutui tuolloin alivoimalle kolmella neljää vastaan ja menetti yhden parhaista puolustajistaan.
Weegar onnistui maalinteossa avauserässä ennen ulosajoaan.
Kanadalaisseurojen paikallisvääntö päättyi kaaoottisesti joukkotappeluun kolmannen erän lopussa. Oilersille ja Flamesille jaettiin kahnauksesta viisi 10 minuutin käytösrangaistusta molemmin puolin.
Oilers murskasi Flamesin paikalliskamppailussa 5-1. Saksalaistähti Leon Draisaitl takoi kotijoukkueelle hattutempun.
Weegar on tehnyt tällä kaudella 37 otteluun 12 pistettä Flames-paidassa. Puolustajan jääaika on liikkunut yli 23 minuutin keskiarvossa.