NHL:ssä käynnistyy ensimmäinen ikkuna sopimusten ulosostolle 48 tuntia viimeisen ottelun päättymisen jälkeen, eli kaksi päivää Stanley Cupin nostamisen jälkeen.
Sopimuksen ulosostolla tarkoitetaan sitä, että joukkueet pääsevät sopimuksista eroon, mutta siitä muotoutuu sakkoja palkkakattoon seuraaviksi vuosiksi. Kun sopimusta on vuosi jäljellä, niin sakkoa on kahden vuoden ajan ja jos kaksi vuotta, niin neljän vuoden ajan.
Palkasta saattaa muodostua hetkellistä helpotusta palkkakattoon, sillä jäljelle jäävästä palkasta kaikkea ei hajauteta sakkovuosille vaan erilaisten sopimusteknisten käänteiden mukaan tietty prosentti riippuen pelaajan iästä, sopimusten bonuksista tai muista vastaavista tekijöistä.
Tämän kesän yksi todennäköisimmistä ulosostoista nähdään Chicago Blackhawksin toimesta, kun puolustaja T.J. Brodien sopimus ostetaan suurella todennäköisyydellä ulos. 34-vuotiaalla puolustajalla on vuosi nykyistä 3,75 miljoonan dollarin sopimusta jäljellä. Menneellä kaudella heikossa Blackhawksissa puolustaja pelasi 54 ottelua ja iski yhteensä kymmenen tehopistettä.
Toinen todennäköinen pelaaja ulosostettavaksi on New York Islandersin ruotsalaishyökkääjä Pierre Engvall. Engvall sai entiseltä GM:ltä eli Lou Lamoriellolta seitsemän vuoden ja yhteensä 21 miljoonan dollarin sopimuksen.
Sopimusta on vielä viisi vuotta jäljellä ja ulososto jättäisi sakkoa kymmeneksi vuodeksi Islandersin palkkakattoon, mutta vain miljoona dollaria kautta kohden. Hyökkääjä sai vastuuta menneellä kaudella vain 62 ottelussa ja teki 15 tehopistettä.
Yksi mahdollinen ulosostettava pelaaja on Dallas Starsin kanadalaispuolustaja Mathew Dumba, jolla on vuosi 3,75 miljoonan dollarin sopimusta jäljellä. GM Jim Nill yrittää pelaajakaupalla päästä Dumbasta eroon, mutta jos tätä ei tapahdu, niin ulososto lienee ainut vaihtoehto. Ulosostolla Dumbasta sakko olisi ensi kaudella 1,42 miljoonaa dollaria ja seuraavalla 1,2 miljoonaa dollaria.