NHL:ssä pudotuspeleihin viime kaudella palannut New Jersey Devils on aktiivinen siirtomarkkinoilla.

NHL-toimittaja Elliotte Friedmanin mukaan GM Tom Fitzgerald etsii kauppakumppania puolustaja Dougie Hamiltonille.

Hamiltonilla on kolme vuotta nykyistä seitsemän vuoden mittaista sopimusta jäljellä. Kanadalaispuolustajalle maksettiin heinäkuun alussa massiivinen 10,55 miljoonan dollarin allekirjoitusbonus, joten pelaajan kauppaaminen taloudellisessa mielessä on helpompaa.

Monipuolisena ja äärimmäisen kiekollisena puolustajana tunnettu 32-vuotias Hamilton omaa sopimuksessaan kymmenen joukkueen siirron estävän pykälän, joka vaikeuttaa puolustajan kauppaamista.

Boston Bruinsin kesän 2011 ykköskierroksen varaus on urallaan pelannut NHL:ssä 835 ottelua. Puolustaja on näissä iskenyt yhteensä 501 tehopistettä.

Parhaalla kaudellaan NHL:ssä Hamilton on takonut 82 otteluun 22 maalia ja yhteensä 74 tehopistettä. Nämä luvut syntyivät Devilsin riveissä kaudella 2022-23.