NHL:n seuraavaan varaustilaisuuteen on vielä vuosi aikaa, mutta kanadalaismedioita lukiessa ykkösvaraus lienee jo selvillä.

Tulevan varausikäluokan lahjakkain pelaaja on useiden arvioiden mukaan kanadalainen Gavin McKenna. Varauslottoarvonnan voittajaseura saanee hänestä tulevan supertähtensä.

Vasemman laitahyökkääjän paikalla pelaava McKenna saalisti viime kaudella WHL-junioriliigassa Medicine Hat Tigersin joukkueessa 56 ottelussa hurjat tehopisteet 41+88=129. Yllättäen McKenna on päättänyt jättää Kanadan ja pelaa ensi kaudella Yhdysvalloissa yliopistokiekkoa NCAA-sarjassa Penn Staten joukkueessa.

McKennan päätös on järkyttänytkin kanadalaisia. Onko NCAA sittenkin Kanadan junioriliigoja kovempi sarja?

Vai olisiko sittenkin taustalla Yhdysvaltain yliopistourheilun sääntömuutos, joka takaa pelaajille mahdollisuuden tienata yliopistojoukkueissa rahaa? McKenna tienannee Pennsylvanissa miljoona dollaria, joka on hyvä liksa ensi joulukuussa 18-vuotta täyttävälle pelaajalle.

Se lienee kuitenkin selviö, että ensi kesänä McKenna tekee uransa ensimmäisen NHL-sopimuksensa. Sitä riemuitaan hänen kotikaupungissaan Yukonin Whitehorsessa, joka on tuttu Aku Ankka-sarjakuvista Roope Ankan kullankaivuumuisteluista.

Alaskan naapurissa sijaitsevassa Yukonissa on vain noin 40 000 asukasta. Heistä noin 28 000 asuu Whitehorsessa.