Nick Foligno on palannut Chicago Blackhawksin vahvuuteen lyhyen poissaolon jälkeen.
Kokenut hyökkääjä oli sivussa ollakseen tyttärensä Milanan rinnalla tämän sydänleikkauksen aikana.
– Olen iloinen voidessani kertoa, että Milana on nyt kotona ja voi hyvin, Foligno kertoi.
Folignon 12-vuotias tytär on käynyt läpi enemmän kuin moni aikuinen. Hänen isänsä mukaan tyttö on perheen suurin voimanlähde.
Folignon tyttärellä diagnosoitiin vuonna 2013 synnynnäinen sydänvika, joka voi johtaa sydämen vajaatoimintaan.
Perhe matkusti tuolloin Bostoniin, missä Milanalle tehtiin onnistunut avosydänleikkaus jo vuosina 2013 ja 2018.
– Olemme äärettömän kiitollisia Boston Children’s -sairaalalle ja Chicagon Lurie Children’s -sairaalalle. He ovat pelastaneet tyttäremme hengen, Foligno sanoi.
Folignon mukaan perhe sai apua nopeasti, ja tuki ympärillä on ollut merkittävää.
– Olemme todella nöyriä kaiken saamamme rakkauden edessä, hän lisäsi.
Foligno kertoi myös, että mahdollisuus pelata lähellä sairaalaa, joka auttoi hänen tytärtään, teki siirtymisestä Boston Bruinsiin vuonna 2021 helpon päätöksen.
Foligno siirtyi Blackhawksiin vuonna 2023 ja on toiminut viime kaudesta lähtien joukkueen kapteenina.