Toronto Maple Leafs valmistautuu kesään, joka voi muuttaa koko organisaation suunnan.
Perinteikäs seura jäi tällä kaudella kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle, minkä jälkeen muutoksia on tehty rivakalla otteella. Uusi johto on aloittanut työnsä ja uuden valmentajan kartoitus on täydessä vauhdissa.
Samaan aikaan huhumylly käy kuumana myös pelaajiston osalta.
Pitkään joukkueen tärkeimpiin puolustajiin kuulunut Morgan Rielly on noussut nyt vahvasti siirtohuhujen keskelle.
Daily Faceoffin sisäpiiritoimittaja Frank Seravalli nosti Riellyn koko NHL-kesän merkittävimpien kauppakandidaattien joukkoon.
Seravallin arvio oli poikkeuksellisen suora.
– Leafs tarvitsee puolustajan, joka pystyy luistelemaan tehokkaasti paineen alta. Rielly ei ole enää sellainen.
Tilanne tuntuu Torontossa merkittävältä myös siksi, että Rielly on pelannut koko NHL-uransa Maple Leafsissä.
Puolustaja on ollut pitkään yksi seuran kasvoista ja kantavista voimista, mutta lähes kaikkien joukkueen pelaajien tulevaisuus näyttää olevan avoinna.
Toronto ei vaikuta enää suojelevan vanhaa ydintään samalla tavalla kuin aiemmin.
Se kertoo paljon siitä, kuinka vakavana epäonnistumisena tätä kautta organisaatiossa pidetään.
Kesästä voi tulla yksi Maple Leafsin historian levottomimmista monessakin mielessä.
Sen takia Riellyn kaltaisten pelaajien tilanne herättää nyt Torontossa niin paljon huomiota.