Perjantain kierroksen Ässät-TPS-ottelussa Ässien Aleksi Anttalainen taklasi TPS:n Leevi Teissalaa ulosajon arvoisesti. Anttalainen asetettiin myös väliaikaiseen pelikieltoon, kun Liigan kurinpito käsitteli tilannetta.

Liiga tiedotti lauantaina, että Anttalainen ja Ässät ovat antaneet kirjalliset lausumat tapahtuneesta. Tilanne näkyy myös ottelun videotallenteelta. Lisäksi kurinpitodelegaatio on katsonut tilannetta koskevat videot ja lukenut Anttalaisen ja Ässien lausumat.

Videotallenteelta tehtävien havaintojen mukaan Teissala lähtee luistelemaan TPS:n puolustusalueella laitaa pitkin tulevaa irtokiekkoa kohti. Samanaikaisesti Ässien puolustaja Anttalainen lähtee siniviivalta painostamaan Teissalaa.

Samalla kun Teissala tavoittaa kiekon, Anttalainen taklaa takaapäin Teissalaa. Teissala on taklaushetkellä noin 1,5 metrin päässä laidasta ja kaatuu taklauksen voimasta voimakkaasti päin laitaa.

Kurinpitodelegaatio toteaa, että Anttalaisen taklaus täyttää laitataklauksen tunnusmerkistön.

Anttalaisen lausumassa on muun ohella todettu taklaukseen olleen kiekonriistoyritys. Lisäksi lausumassa on todettu vastustajan kääntävän selän tavoitellessaan kiekkoa, eikä vastustaja ole yhtään valmiina pelitilanteeseen. Taklauksessa kädet olivat alhaalla ja taklaus kohdistuu vartaloon.

”Anttalainen on piittaamattomasti vaarantanut vastustajaa”

Kurinpitodelegaatio totesi, että Teissala tavoittaa ensimmäisenä laitaa pitkin kiertävän irtokiekon. Anttalainen tulee tilanteeseen Teissalaan nähden takaviistosta ja suorittaa taklauksen samalla hetkellä, kun Teissala on pelaamassa kiekkoa eteenpäin.

Anttalaisen taklaus, joka tapahtuu Teissalan selkäpuolelta tämän ollessa selvästi irti laidasta, aiheuttaa Teissalan tasapainon menetyksen ja voimakkaan kaatumisen laitaan.

Delegaatio toteaa, että taklaushetkellä Teissala on tullut kiekolliseksi pelaajaksi, jota voidaan sääntöjen mukaisella tavalla taklata. Lisäksi delegaatio toteaa, että Teissalalla on kiekollisena pelaajan vastuu itsestään.

Delegaatio kuitenkin katsoo, että Anttalaisen taklaus on sen voima ja suorittamistapa sekä ajoitus huomioiden sellainen, että tilanteessa on vastuu myös taklauksen suorittajalla. Kurinpitodelegaatio toteaa, ettei tilanteessa tapahdu selän kääntämistä taklaajalle.

Edellä mainituilla perusteilla kurinpitodelegaatio toteaa, että Anttalaisen on taklauksellaan piittaamattomasti vaarantanut vastustajaa ja taklauksesta tulee määrätä pelikielto.

Pelikiellon keston osalta kurinpitodelegaatio on ottanut edellä todetut seikat sekä pelitilanteen kokonaisuudessaan huomioon sekä edellisillä kausilla laitataklauksista annetut rangaistukset. Kurinpitodelegaatio pitää Anttalaisen taklausta yhden ottelun pelikiellon arvoisena.