Jarmo Kekäläisen johtama Buffalo Sabres eteni pitkän tauon jälkeen NHL:n pudotuspeleihin.
Lopulta Lindy Ruffin valmentama miehistö jäi yhden laukauksen päähän NHL:n itäisen konferenssin finaalipaikasta.
Yksi pudotuspelien suurimmista tähdistä Sabresin miehistössä oli ruotsalaiskapteeni Rasmus Dahlin.
Uransa ensimmäisissä pudotuspeleissä entinen NHL:n ykkösvaraus oli äärimmäisen tehokas keräämällä 14 tehopistettä 13 otteluun. 11 miljoonan dollarin kausipalkalla pelaavalle tähdelle tämä on myös suotavaa.
Runkosarjassa Dahlin teki yhden kauden piste-ennätyksen keräämällä 74 tehopistettä. Maaleja syntyi 19 kappaletta, mikä on yhden kauden osalta toiseksi paras noteeraus ruotsalaiselta.
Koko kaudesta ruotsalaiselle jäi pettymyksestä huolimatta hyvä kuva.
– Otimme askeleen oikeaan suuntaan koko organisaationa ja olemme kasvaneet vahvemmaksi. Tietysti tappio tuo ikävän maun suuhun, mutta isossa kuvassa olemme tehneet paljon hyviä juttuja tällä kaudella, kertasi Dahlin paikallismedialle.
Uran ensimmäiset pudotuspelit olivat myös Dahlinille mieluisa kokemus, vaikka vauhtiin pääsy otti aikansa.
– Ensimmäiset pari matsia meni ymmärtää, että oikeasti ero runkosarjaan ei olekaan niin iso. Kaikki aina puhuu siitä, että tarvitset kokemusta peleistä ja sitä, ja tätä. Loppupeleissä se on kuitenkin vain jääkiekkoa, jossa kamppaillaan hieman kovempaa.