Tappara, TPS, HIFK ja Jokerit ovat yhdessä palkanneet Jarmo Kekäläisen selvittämään, millainen sarjajärjestelmä parhaiten palvelisi suomalaista huippujääkiekkoa.
Selvitystyön tilaajat ilmoittavat haluavansa kääntää suomalaisten sarjojen vetovoiman kasvuun ja olla tätä kautta kehittämässä suomalaista huippukiekkoa. Tässä haasteessa neljä keskeistä osa-aluetta ovat toimintaedellytysten turvaaminen, toimiva pelaajapolku, viihteellisyys ja vastuullisuus.
Tiedotteessa ilmoitetaan, että vahva talous kuuluu keskeisenä osana yhtälöön. Joukkueiden nykyinen toiminta ei ole taloudellisesti kestävällä pohjalla, ja moni tekee tappiota vuodesta toiseen. Tavoitteena on löytää malli, joka on kestävä kaikille seuroille.
Tiedotteen mukaan painetta lisää se, että joukkueille on tulossa nopeassa tahdissa eteen suuri määrä huippukiekon toimintaedellytysten kannalta keskeisiä, vaikeita päätöksiä, liittyen vaikkapa mediasopimuksiin ja vedonlyöntiin. Jo niidenkin vuoksi pitää uskaltaa edetä riittävän nopeassa aikataulussa.
– Minulla on lähietäisyydeltä kokemusta usean eri maan sarjoista. Hyvässä ja pahassa. Tulen haastattelemaan suuren määrän ihmisiä ja esittämään oman näkemykseni siitä, miten ydintuotetta eli jääkiekkoa voidaan kehittää ja johtaa uudessa sarjajärjestelmässä. Selvitystyö valmistuu toukokuun aikana ja tulemme avoimesti tiedottamaan sen tuloksista, Kekäläinen sanoo.
Myös Liigan pelaajayhdistys on kutsuttu mukaan selvitystyöhön antamaan näkemyksensä tilanteessa.
– Haluamme olla mukana etsimässä mallia, joka olisi erinomainen seurojen, pelaajien ja fanien kannalta, pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Teemu Ramstedt sanoo.