Perjantaina on luvassa todella herkullinen Liigan finaali. Tappara matkustaa Lahteen sarjan neljänteen otteluun. Moni pelkäsi, että jo perjantaina mestaruus olisi katkolla, mutta toisin kävi. Tappara hävisi – tai Pelicans voitti – yllättäen Tampereella ja kaikki on taas auki. Jos Pelicans pystyy kotiottelunsa hoitamaan, mestaruustaistelu alkaa toden teolla.
Ennusmerkit huimaan otteluun ovat olemassa. Yleisö tulee olemaan perjantain kunniaksi mukavissa promilleissa ja Pelicansin seremoniamestari Ilkka Varmavuo tulee varmasti ylittämään vielä aiemmat maneerinsa. Pekko-pelikaani panee parastaan ja kuka tietää, onko Pelicans keksinyt tälläkin kertaa jotain yhtä mautonta, kuin viimevuotinen Kultamekko-Iidan raahaaminen peliin oli. Tarkoituksena oli horjuttaa maalivahti Christian Heljankoa, mutta turhaan.
Tällä kertaa Pelicans ei yrittänyt tuhota Heljangon virettä ja itseluottamusta tuomalla huhuttua entistä heiliä katsomoon. Otettiin perinteisemmät otteet käyttöön: Saku Salminen (kuvassa) kolasi törkeästi Heljangon yli maalin takana, ja kuten kurinpidon perusteissa mainittiin, aivan tahallisesti. Tästä tulee vahvasti mieleen vuoden 1999 finaalit, jossa Jarkko Ruutu lanasi Miikka Kiprusoffin ja siitähän syntyi sota. Tätä finaalisarjaa on silloinen TPS-valmentaja Hannu Jortikka viime aikoina muistellutkin uransa kovimpana ja rivoimpana. Haastajaa käynnissä olevasta sarjasta ei tule, mutta takaraivoissa asia kytee.
Tapparassa tiedetään, että Pelicans on valmis tekemään mitä vain voiton eteen. Jopa menemään törkeyksien puolelle. Pelicans taas sai selkeästi itseluottamusta episodin jälkeen, sillä ensin joukkue tappoi viiden minuutin jäähyn ja sitten hallitsi peliä aina voittomaaliin asti. Syy ja seuraus?
”Seuraukset eivät Pelicansia hetkauta”
Ottelun jälkeen Tapparan valmennus syytti tekoa tahalliseksi. Pelicansin valmennusjohto luonnollisesti kielsi ja antoi jopa julkiset nuhteet omalle pelaajalleen. Muitakin teorioita on helppo kehittää: Saku Salminen on marginaalipelaaja, joka nostettiin yllättäen Ben Bloodin tilalle kokoonpanoon. Puhuttaneessa tilanteessa puolustaja Salminen oli jostain syystä kärkikarvaajana ja meni maalin taakse. Ja lopulta rullasi Heljangon. Mahdolliset seuraukset, joita sitten tulikin neljän ottelun verran, eivät Pelicansia hetkauta, sillä Salminen palaa sinne, mistä tulikin: katsomoon. Ben Blood koheltaa tuttuun tapaan jo perjantaina kaukalossa.
Taas yksi teoria: olisiko totuus jossain valmentajien näkemyksien välissä ja Salminen teki työtä käskettyä vähän liian hyvin? Kenties ohjeena oli hämmentää ja vähän ajella veskariakin, jos tilaisuus tulee? Mutta tilanne meni sitten täysin överiksi – näin on käynyt ennenkin. Se on tietysti selvää, ettei Pelicansin valmennus halunnut viiden minuutin alivoimaa Tapparaa vastaan tasatilanteessa kolmannessa erässä, mutta se ei poista sitä kysymystä, miksi Salminen tuli mukaan kokoonpanoon, miksi hän oli siellä missä peruspakin ei pitäisi mitenkään olla ja miksi hän veti Heljangon pystyyn? Harvoin pelaaja tekee tuollaista ihan omasta päästään keksittynä.
Kun vielä muistetaan, että Heljanko on ollut Pelicansin horjuttamisen kohde jo aiemmin, on tämä vain osa jatkumoa. Joka tapauksessa on selvää, että case Salminen toi finaaliin sähköä ja säpinää: sen on nähnyt median kirjoittelusta ja se tulee näkymään Isku-Areenan tunnelmassa sekä joukkueiden pelaamisessa.
Sähköä on todellakin ilmassa.
Hannu Siltanen
