Itävalta ja Suomi kohtaavat jääkiekon MM-kisojen alkulohkossa toisensa nyt toista vuotta putkeen.
Viime keväänä Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa pelatussa ottelussa Antti Pennasen luotsaama Suomi oli vahvempi piskuista Itävaltaa tiukan otatuksen jälkeen lukemin 2-1.
Ruotsissa pelatuissa MM-kisoissa Suomen Itävallan maalilla kohtasi itävaltalaistunut maalivahti Atte Tolvanen. Tolvanen torjui tuolloin Suomea vastaan yhteensä 26 laukausta ja onnistui eliminoimaan Seattle Krakenia tätä nykyä edustavan veljensä Eeli Tolvasen läpiajon.
Eeli Tolvanen ei Leijonien matkaan tänä keväänä lähtenyt ja tähän maalivahtiveljellä oli selvä vastaus, miksi iso-Eeliä ei kisoissa nähdä.
– Sopimusta ei ole NHL:ään ensi kaudeksi, niin siitä syystä ei ole mukana, kommentoi Atte Kiekkouutisten haastattelussa.
Tolvanen on tässä turnauksessa toistaiseksi pelannut kaksi ottelua, kun suomalaismaalivahti nähtiin kamppailuissa Unkaria sekä Latviaa vastaan tolppien välissä.
Tänä keväänä on jälleen edessä ottelu kotimaata vastaan, mutta pelaaminen Leijonia vastaan ei ole vielä varmaa.
– Ei ole mitään lupailtu, mutta kyllä varmasti valmennus tietää, mitä kaikki haluaa, mutta ei ole suoranaisesti luvattu mitään.
Tolvasella on alla vahva kausi ICEHL:ssä EC Salzburgin riveissä. 28 otteluun kertyi 18 voittoa torjuntaprosentilla 91,4.
Suomi ja Itävalta kohtaavat toisensa sunnuntaina.