Kanadan maajoukkue on kokoamassa hurjaa joukkuetta kevään suuriin peleihin. Milano Cortinan olympialaisissa dramaattisesti hopealle jäänyt maa havittelee Sveitsissä pelattavista kisoista kirkastusta mitaleihin.
Kanada koki kuitenkin kisojen alla valtaisan menetyksen, sillä hurjan kauden NHL:ssä pelannut puolustaja Matthew Schaefer ei pääse kisoihin mukaan.
New York Islandersin tähtipuolustaja joutuu jättämään kisat väliin, vaikka lähtökohtaisesti puolustajan piti maataan edustaa.
Kesän 2025 NHL:n varaustilaisuuden ykkösvaraus pelasi hurjan tulokaskauden maailman parhaassa jääkiekkoliigassa. Schaefer iski Islandersin takalinjoilla täysin käsittämättömät 23 maalia ja yhteensä 59 tehopistettä.
Hamiltonin kaupungista, Ontarion provinssista kotoisin oleva puolustaja täyttää syyskuun alussa 19 vuotta, joten puolustajan vire NHL:ssä oli hurjaa.
Kanada tavoittelee ensimmäistä jääkiekon maailmanmestaruutta sitten kevään 2023. Keväällä 2023 Kanada voitti MM-kultaa Tampereella pelatuissa kisoissa.