Dallas Stars on suomalaisten jääkiekkofanien keskusteluissa viikoista toiseen, sillä organisaatiossa pelaa paljon suomalaispelaajia.

Nyt yksi mielenkiintoinen käänne koko Starsin touhussa on se, että GM Jim Nill on tiettävästi iskenyt silmänsä Columbus Blue Jacketsin tähtipuolustaja Zach Werenskiin.

Werenski voitti Norris Trophyn viime kauden pääteeksi eli yhdysvaltalainen valittiin NHL:n kauden parhaaksi puolustajaksi.

Yhdysvaltain riveissä olympiakultaa talvella juhlinut Werenski on yksi maailman parhaista pelaajista pelipaikallaan, joten kauppa olisi molemmille seuroille merkittävä.

Werenskillä on kaksi vuotta nykyistä sopimusta jäljellä 9,6 miljoonan dollarin kausipalkalla, joten pelaajakaupan sinetöinti ei ole helppoa. Starsin tulisi todennäköisesti kaupata kanadalaispuolustaja Thomas Harley vaihdossa toiseen suuntaan.

29 vuotta heinäkuussa täyttävä Werenski on iskenyt 642 otteluun NHL:ssä 465 tehopistettä. Kahdella edellisellä kaudella yhdysvaltalainen on iskenyt yli 80 tehopistettä.

Harleylla käynnistyy heinäkuussa kahdeksan vuoden sopimus, jonka kausipalkka on 10,6 miljoonaa dollaria. Starsin ykköskierroksen varaus kesältä 2019 on urallaan pelannut NHL:ssä 267 ottelua. Näissä on syntynyt 139 tehopistettä. Kahdella kaudella Kanadaa maajoukkueessa edustava puolustaja on rikkonut 40 tehopisteen rajapyykin.