Arvid Holm on kerran jo yrittänyt läpimurtoa NHL:ään, mutta debyytti jäi tekemättä. 27-vuotiaana ruotsalaisvahti tähyää yhä taalajäille.

– Tavoitteeni ovat Atlantin toisella puolella. On jännittävää nähdä, mitä tapahtuu. Kiinnostuneita osapuolia on, ehdottomasti. Puhuin heidän kanssaan jonkin aikaa sitten, Holm paljastaa HD:lle.

Holm vei kuluneella kaudella Röglen aina finaaleihin asti. 195-senttisen veräjänvartijan tilastot kalpenivat Ilvekseen ensi kaudeksi siirtyneelle Christoffer Rifalkille, mutta pudotuspeleissä koppi tarttui paremmin.

Edellisellä yrityksellään Pohjois-Amerikassa Holm sai kutsun NHL-kokoonpanoon sekä Winnipeg Jetsiltä että Colorado Avalanchelta, mutta joutui tyytymään luukkuvahdin rooliin.

Holmilla on sopimus ensi kaudesta Röglen kanssa. Takaraja sitoumuksen rikkomiselle NHL-sopimuksen vuoksi on kesäkuun 15. päivä.