Sportivo TV

Utah Mammothin puolustaja MacKenzie Weegar pitää harmillisena sitä, että osa NHL-pelaajista ei halua pelata Kanadassa. Weegar itse vietti viime vuodet Calgary Flamesissa ja kertoo saaneensa kaupungista sekä sen kiekkokulttuurista erittäin positiivisen kokemuksen. Hänen mukaansa kanadalaisseuroissa pelaamiseen liittyy kuitenkin erityinen tunnelma, jota kaikkialla ei arvosteta samalla tavalla.

Viime vuosina NHL:ssä on nähty useita tilanteita, joissa yhdysvaltalaissyntyiset tähtipelaajat ovat halunneet pois kanadalaisseuroista. Tänä kesänä entinen Ottawa Senatorsin kapteeni Brady Tkachuk päätyi Florida Panthersiin pyydettyään siirtoa. Myös Winnipeg Jetsin tähtimaalivahti Connor Hellebuyck on ilmoittanut haluavansa jatkaa uraansa muualla. Vancouver Canucksin puolustaja Quinn Hughes puolestaan pyysi aiemmin siirtoa ja päätyi lopulta Minnesota Wildiin.

Weegarin näkökulmasta tilanne on hieman erilainen, sillä hän on kanadalainen ja viihtyi erinomaisesti Calgaryssä. Puolustaja siirtyi Flamesiin vuonna 2022 Florida Panthersista kaupassa, joka syntyi sen jälkeen, kun Matthew Tkachuk oli ilmoittanut, ettei hän aikonut sitoutua Calgaryyn pitkäksi aikaa.

– Kanadassa syntyneenä pelaajana ja Calgaryssä pelanneena minulla oli todella hyvä kokemus Kanadasta. Calgary oli mahtava paikka pelata ja uskon, että joukkueella on edessään hyviä asioita. Varsinkin kun uusi areena valmistuu, he ovat varmasti hyvässä tilanteessa nuorten lupaustensa kanssa, Weegar sanoi OverDrive-ohjelmassa.

Weegar myöntää kuitenkin ymmärtävänsä, miksi jotkut pelaajat saattavat nähdä Yhdysvalloissa pelaamisen houkuttelevampana vaihtoehtona. Hän pitää silti ikävänä sitä, että kanadalaisseurojen pelaajat haluavat pois, sillä jääkiekolla on Kanadassa poikkeuksellisen vahva asema ja kannattajat suhtautuvat lajiin intohimoisesti.

– On hieman harmillista nähdä pelaajien haluavan pois Kanadasta. Tiedän, kuinka intohimoisia fanit ovat ja kuinka paljon ihmiset jokaisessa kaupungissa rakastavat jääkiekkoa ja omia tähtipelaajiaan. Sitä ei tietenkään halua nähdä, mutta samaan aikaan esimerkiksi Utahilla on joissakin asioissa enemmän tarjottavaa kuin kanadalaisseuroilla. Lopulta olemme kuitenkin kaikki jääkiekkoilijoita. Ei ole väliä, missä pelaat haluat vain pelata NHL:ssä, koska se on maailman paras liiga, Weegar jatkoi.

Weegarin oma aika Calgaryssä päättyi viime kaudella, kun Flames päätti suunnata uudelleenrakennuksen tielle. Puolustaja kaupattiin Utah Mammothiin yhdessä Olli Määtän, Jonathan Castagnan ja kolmen toisen kierroksen varausvuoron kanssa. Weegarilla on kuitenkin pitkä sopimus jäljellä, sillä hän allekirjoitti Calgaryn kanssa vuonna 2022 peräti kahdeksan vuoden ja 50 miljoonan dollarin jatkosopimuksen.

Utahissa Weegar ehti pelata viime kaudella 19 runkosarjaottelua ja keräsi niissä seitsemän tehopistettä. Pudotuspeleissä hän oli vielä tehokkaampi ja teki viidessä ottelussa viisi pistettä. Mammothin kausi päättyi ensimmäisellä kierroksella Vegas Golden Knightsia vastaan, mutta joukkue saavutti samalla historiansa ensimmäisen pudotuspelipaikan sen jälkeen, kun organisaatio siirtyi Arizonasta Utahiin.

Weegarin mukaan Utahissa odotukset ovat nyt selvästi korkeammalla. Joukkue ei hänen mielestään voi enää vedota nuoreen kokoonpanoon, vaan pelaajisto alkaa olla valmis ottamaan seuraavan askeleen.

– Paperilla en usko, että olemme enää nuori joukkue. Olemme kypsä joukkue, jossa on mukana sekä nuoria että kokeneempia pelaajia, Weegar summasi.