New York Islanders ei päässyt yhteisymmärrykseen sopimuksesta Anders Leen kanssa, mutta Utah Mammoth sai kapteenin hankittua sopuhintaan.
Lee siirtyi Mammothin kolmivuotisella 5,4 miljoonan dollarin kausipalkkaan oikeuttavalla sopimuksella. Tämän summan ei olisi pitänyt olla liikaa Islandersin seurajohdolle.
Keväällä 2013 NHL:ään saapunut Lee on yksi Islandersin seurahistorian suurimmista löydöistä. Vuoden 2009 kuudennen kierroksen varaus edusti organisaatiota koko tähänastisen ammattilaisuransa, eikä suoritustasossa ole ollut suuria notkahduksia.
Päättyneellä kaudella Lee oli Islandersin neljänneksi paras pistemies tehoillaan 19+23=42. Vaikka henkilökohtaisesta piste-ennätyksestä ollaan 20 pinnan päässä, John Tavaresin lähdöstä alkaen kapteenina palvelleen 35-vuotiaan konkarin johtajuus kompensoi merkittävästi.
Lee tienasi kuluneesta kaudesta seitsemän miljoonaa dollaria, ja tiputus 1,6 miljoonalla dollarilla palkkakaton noustessa on iso myönnytys.
Näin lepsusti ei pidä joukkueen suuria hahmoja päästää menemään.