Roman Rotenbergin valmentama Venäjän jääkiekkomaajoukkue pelasi viime viikolla kolmen maan turnausta Kazakstanissa.
Venäjä voitti vappupäivänä ensin Kazakstanin maalein 4-1, mutta hävisi heti seuraavana päivänä Valko-Venäjälle maalein 2-4. Turnauksen päätösottelussa Valko-Venäjä voitti Kazakstanin 2-0 ja voitti koko turnauksen.
Rotenberg antoi Venäjän jääkiekkoliiton sivuilla ymmärtää, että otteluohjelma oli epäreilu, kun tätä kysyttiin hyvinkin johdattelevasti
– Luulen, että kisajärjestäjät ymmärsivät, että meillä on vahva joukkue ja rakensivat turnausohjelman isännille suosiolliseksi. Joka tapauksessa haluan kiittää joukkuettani emmekä halua esittää tekosyitä, totesi Rotenberg.
Samalla Rotenberg korosti Valko-Venäjän joukkueen olevan vahva. Hän korosti, että siinä on johtavia pelaajia KHL-joukkueista.
Tällä viikolla Venäjä ja Valko-Venäjä pelaavat kaksi maaottelua. Samaan aikaan Kazakstan valmistautuu MM-kisohin Tanskan Herningissä. Venäjä ja Valko-Venäjä ovat Ukrainan sodan takia olleet MM-kisoista suljettuina jo kolmen vuoden ajan.
SKA Pietarin päävalmentajana kolmen vuoden ajan toiminut ja tehtävässään pahasti epäonnistunut Rotenberg on päässyt asemaansa Venäjän jääkiekossa lähinnä siksi, että kuuluu presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin.