SKA Pietarin valmentaja Roman Rotenberg haukkui KHL:n uudenvuodentauon jälkeen median edustajat fasisteiksi.
Hän vertasi median toimintatapaa fasismiin. Rotenbergin mukaan fasistitkin hyökkäävät öisin.
Urheilu on vielä yksi niistä harvoista aiheista, joista Venäjällä saa uutisoida suhteellisen vapaasti. Siis sillä edellytyksellä, ettei urheilua ja politiikkaa sekoita toisiinsa.
Ainakaan Rotenbergin arvostelua ei tulkita politiikaksi. Moni venäläinen jääkiekkojournalisti arvioi, ettei SKA Pietari pelaa niin hyvin kuin voisi pelata.
Aihetta kritiikille tuli keskiviikkona SKA:n hävittyä uudella areenallaan 23 357 katsojan edessä Moskovan Spartakille 0-5. SKA romahti toisessa erässä täysin Spartakin siirtyessä erän aikana 0-0 -tilanteesta 4-0 -johtoon.
SKA on läntisessä konferenssissa yhä viidentenä. Eroa kärkijoukkue Lokomotiv Jaroslavliin on kuitenkin jo 16 pistettä.
SKA:n otteet ovat olleet niin ailahtelevia, että moni valmentaja olisi jo saanut kenkää. Rotenberg tuskin kuitenkaan saa. Toimiihan hän myös SKA:n seurajohtajana sekä SKA:n päärahoittajan Gazprominkin hallinnossa.