Alex Tuchin jatkosopimusneuvottelut ovat olleet Jarmo Kekäläisen korkein prioriteetti jo pitkään.

Darren Dregerin mukaan keskusteluissa ei olla edetty. Tämän takia Tuchin päätyminen vapaaksi pelaajaksi vaikuttaa tässä vaiheessa todennäköiseltä.

Kekäläisen edeltäjä Kevyn Adams vuosi potkujensa jälkeen medialle Tuchin palkkavaatimuksen olevan 10,625 miljoonaa dollaria. Tämän kauden Sabres on saanut nauttia 30-vuotiaan yhdysvaltalaisen palveluksista 4,75 miljoonan dollarin hintaan.

Tasaisesti viime vuosina tehopisteitä kerännyt Tuch rekisteröi tällä kaudella 79 ottelusta tehot 33+33=66. Lukemat oikeuttivat Sabresin sisäisen pistepörssin kolmanteen sijaan.

Sabresilla ja Tuchilla on kesäkuun loppuun asti aikaa päästä yhteisymmärrykseen. Viimeinen, tänä vuonna trendiksi noussut vaihtoehto lienee antaa varakapteenille agentteineen lupa neuvotella treidistä toisen joukkueen kanssa.