Colorado Avalanchen MM-kultahyökkääjä Joel Kiviranta on viime aikoina ollut vahvassa maalivireessä.
Torstaina hän pääsi jälleen maalin makuun Coloradon voittaessa Kanadan pääkaupungissa Ottawassa Senatorsin maalein 5-1. Colorado teki ensimmäisessä erässä neljä maalia Kivirannan vastattua neljännestä maalista.
Ottelun ykköstähti oli kaksi ensimmäistä maaliaan Avalanchen paidassa tehnyt Brock Nelson. Artturi Lehkonen syötti toisen Nelsonin maaleista.
Lehkosen tehopisteet 58 ottelusta ovat 27+15=42. Kivirannalla on koossa 70 pisteet 16+6=22. Lehkosen kauden tehosaldo on +32 ja Kivirannan +13.
Avalanchen huippupuolustaja Cale Makar keräsi tehopisteet 1+1. Hänestä tuli kahdeksas puolustaja koko NHL:n historiassa, jolla on kolme 80 pisteen kautta.
Mikko Rantasesta viime tammikuussa luopunut Avalanche on voittanut viimeisestä 11 ottelustaan 9. Avalanche on noussut kolmen pisteen päähän divisioonan toisena olevasta Dallas Starsista, jonka päihitti viime sunnuntaina.
Senators, jonka riveissä puolustaja Nikolas Matinpalo pelasi Coloradoa vastaan 14:34 minuuttia, on hävinnyt kaksi ottelua putkeen. Joukkue on kuitenkin kiinni pudotuspelipaikassa kolme pistettä Patrik Laineen edustamaa Montreal Canadiensia edellä.
Katso videokooste Ottawan ja Coloradon ottelusta:
Video: NHL.com