Leevi Meriläinen oli sunnuntaina pohjustamassa Ottawa Senatorsille tärkeitä pisteitä taistelussa pääsystä pudotuspeleihin.
Meriläinen torjui 34 kertaa Ottawan kaataessa Utah Hockey Clubin maalein 3-1. Claude Giroux keräsi tehot 1+2. Brady Tkachuk sekä Ridly Greig tekivät muut maalit ja Tim Stützle syötti kaksi maalia.
Meriläinen on tällä kaudella pelannut 11 NHL-ottelua. Niistä hän on voittanut seitsemän.
Nollapelejä Meriläiselle on kertynyt kaksi torjuntaprosentin ollessa 92,1. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on 2,19.
Kotiotteluista Meriläisellä kolme voittoa ja yksi jatkoaikatappio. Hän on tulokkaiden seuraennätyksessä toisena kotivoitoissa. Edellä on Jani Hurme kolmella voitolla.
Senators voitti kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä. Lauantaina se oli voittanut Toronto Maple Leafsin.
Viimeisestä 10 ottelustaan Senators on voittanut seitsemän. Joukkue on kiinni pudotuspelipaikassa noustuaan itäisessä konferenssissa kuudenneksi.
Ottelussa nähtiin tositoimissa viisi suomalaista. Paikkansa Senatorsin puolustuksessa peluuttanut Nikolas Matinpalo pelasi 11:50 minuuttia.
Utahin Olli Määttä syötti Clayton Kellerin tekemän joukkueensa ainoan maalin. Määttä pelasi 18:54 ja hänen seurakaverinsa Juuso Välimäki 15:47 minuuttia. Utahin hyökkääjä Matias Maccelli sai peliaikaa 12:35 minuuttia.
Utah on viimeisestä kymmenestä ottelusta voittanut vain neljä. Pudotuspeliviiva on sillä kuuden pisteen päässä.
Katso videokooste Ottawan ja Utahin ottelusta:
Video: NHL.com