Video: Sportivo TV

Jonne Virtanen jatkaa Mikkelin Jukurien päävalmentajana kausilla 2027–2029. Osapuolten välinen sopimus sisältää lisäksi option kaudesta 2029–2030. Jukurit haluaa näin jatkaa joukkueen rakentamista pitkäjänteisesti Virtasen johdolla.

Virtanen kertoo viihtyneensä Mikkelissä ja saaneensa mahdollisuuden toteuttaa omaa valmennusnäkemystään. Hän arvostaa myös ympärillään työskenteleviä ihmisiä ja kokee oppineensa heiltä paljon.

– Hyvät fiilikset. Olen saanut tehdä täällä oman näköistä juttua. Ihmiset, joiden kanssa saan työskennellä, ovat todella hyviä työssään ja olen oppinut heiltä paljon, Virtanen kertoo.

Päävalmentajan mukaan joukkueelle on alettu rakentaa selkeää identiteettiä heti yhteistyön alusta lähtien. Hän pitää pitkää sopimusta tärkeänä mahdollisuutena jatkaa tätä työtä ilman jatkuvia muutoksia valmennuksessa.

– Olemme alusta asti saaneet rakennettua identiteettiä joukkueelle. Mielestäni Suomessa valmennusprosessit ovat yleensä harmillisen lyhyitä, joten on hienoa, että voimme jatkaa nyt rakentamista pitkäjänteisesti. Ei tässä auta, kun laittaa leuka rintaan ja jatkaa töitä, Virtanen linjaa.

Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen on tyytyväinen sopimuksen syntymiseen. Hänen mukaansa joukkueen rakentaminen on edennyt vaiheeseen, jossa perustan päälle voidaan alkaa kehittää kokonaisuutta entistä pidemmälle.

– Hienoa, että päästiin Jonnen kanssa sopimukseen ja pääsemme jatkamaan hänen valmentajauransa sekä koko joukkueen rakentamista yhdessä. Vertauskuvallisesti olemme saaneet nyt rakennettua talon perustan ja seuraavaksi päästään valmistamaan seiniä ja kattoa, Hakkarainen kommentoi.

Virtanen aloitti Jukurien päävalmentajana keväällä 2025, kun hän otti joukkueen valmennusvastuun kesken kauden. Sittemmin hän on asettunut perheineen Mikkeliin, jossa arki on sujunut hyvin.

– Kaupungin etuja perheelliselle on, että täällä on helppo asua. Perhe on viihtynyt hyvin Mikkelissä, minkä vuoksi tuntuu myös hyvältä jäädä tänne, Virtanen kertoo.