Video: Sportivo TV

Helsingin Jokerit kärsi Liigassa jälleen tappion, kun Juuso Hahlin valmennukseen siirtynyt miehistö taipui nyt Liigassa toista kertaa putkeen kotonaan.

Jokerit hyytyi Veikkaus-areenalla Porin Ässien käsittelyssä maalein 2-4.

Ässien ykköstähti ottelussa oli Jokerien kasvatti Sakari Kostilainen. Poriin Jokereiden junioreista siirtynyt viime kevään sensaatio iski tehot 1+2 perjantain vierasotteluun.

Tällä kaudella Jarno Pikkaraisen ässäpakka on kohdannut Jokerit kahdesti ja kummastakin ottelusta Ässät on napannut täydet kolme pistettä.

Ässien varmuudesta ottelun alla kertoi jotain se, että joukkueen maalilla aloitti Roope Taponen, jolle ei liikaa vastuuta tällä kaudella ole siunaantunut. Ottelu oli maalivahdille kauden kolmas Liigassa.

Jokereille kotiottelu oli pitkään aikaan viimeinen. Liigassa putoamista vastaan pelaava miehistö pelaa seuraavat kymmenen ottelua vieraissa eikä vieraskaukaloista joukkue ole toistaiseksi kerännyt kuin kaksi pistettä.