Video: Sportivo TV

Helsingin Jokerit on ollut yksi alkukauden suurimmista pettymyksistä Liigassa.

Urheilujohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki on koonnut narripaidoista kestämättömän ryhmän ja se näkyy sarjataulukossa.

Tomek Valtonen sai jo potkut ja Juuso Hahl nousi apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi loppukauden kattavalla sopimuksella.

Yksi joukkueen suurimmista murheista on puolustus. Jokerien puolustus on järkyttävässä epätasapainoissa, sillä laadukkaita puolustajia ei ole ja parhaimmat puolustajat laukovat oikealta puolelta.

Jokereissa on selkeää runsaudenpulaa oikealta laukovissa puolustajissa, joten on selvää, että jokin siirto on edessä lähiaikoina.

Yrjänheikki hankki puolustukseen yhdysvaltalaisen Andrew Lucasin, joka on myös oikealta laukova puolustaja, kun joukkueessa oli ennestään jo Norjan maajoukkuepuolustaja Max Krogdahl, Tanskan Oliver Larsen ja Yhdysvaltain Matt Caito.

Caito on ollut tehokkain, sillä kokenut jenkkipuolustaja on iskenyt 15 otteluun tehot 1+5. Larsenilla on 17:een otteluun kaksi syöttöpistettä ja tehotilasto on lukemassa -5.

Oletettavasti Larsen saattaa olla liipaisemalla, sillä Jokerit tarvitsee vasemmalle puolelle laatua lisää.

Tällä hetkellä vasemmalta laukovista puolustajista tehokkain on SHL:stä Helsinkiin tälle kaudelle siirtynyt Valtteri Pulli. Isokokoinen peruspuolustaja on iskenyt 17 otteluun tehot 1+6.

Mestiksessä hurjassa pistetahdissa pelannut Riku Tuomola on kerännyt 15 otteluun tehot 1+4.

Kun Olli Juolevi palaa loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon on Jokereilla käytettävissään lisää palasia vasemmalle puolelle, mutta Juolevin loukkaantumishistoria on karua luettavaa, joten Vancouver Canucksin ykköskierroksen NHL-varauksen varaan ei liikoja voida Jokereissa laskea.