Keskellä uudelleenrakennusta oleva Calgary Flames teki kesällä ratkaisuja heikosti sujuneen kauden jälkeen. Ryan Huskan ensimmäinen valmennuskausi Flamesin peräsimessä tuotti 34 voittoa varsinaisella peliajalla ja yhteensä 77 pistettä.
Flames jäi suorasta pudotuspelipaikasta eli kolmen joukosta Tyynenmeren divisioonassa 15 pisteen päähän, mikä imartelee joukkuetta.
GM Craig Conroy on tehnyt joukkueeseen jonkin verran muutoksia, mikä selkeyttää tilannetta, mutta Stanley Cup -mestaruudesta Flames ei vielä lähivuosina pelaa. Runko on nuori ja siinä on potentiaalia, mutta yli 40 voiton ottaminen alkavalla kaudella on mahdoton haaste.
Yksi ylihintainen sopimus – hyökkäys todella tasapaksu
Jonathan Huberdeau oli yksi merkittävistä palasista, joka saapui osana jättimäistä pelaajakauppaa Florida Panthersista Flamesin riveihin, kun Matthew Tkachuk meni toiseen suuntaan.
33 vuoden ikään yltänyt kanadalaistähti on kuitenkin ollut varsin nihkeä pelaaja Flamesille, sillä 10,5 miljoonan dollarin kausipalkalla tehot ovat jääneet loukkaantumisten vuoksi piippuun.
Calgary Flamesin tulisi päästä Jonathan Huberdeausta eroon. (Kuva: All Over Press)Viime kaudella joukkueesta kaupattiin myös kokenut keskushyökkääjä Nazem Kadri eteenpäin, joten uusille vastuunkantajille on tilaa.
Näitä paikkoja pyrkivät täyttämään Matt Coronato, Joel Farabee, Connor Zary ja kokenut kapteeni Mikael Backlund. Keskikaistalla operoi Zaryn ja Backlundin lisäksi Anaheim Ducksissa pahasti flopannut Ryan Strome, jolla on vain alkava kausi nykyistä sopimusta jäljellä.
Viime kaudella Coronato oli Flamesin paras pistemies 45 pisteen voimin. Backlund iski 43 pistettä yhdessä Frostin kanssa, joka yhtenä kolmesta hyökkääjästä rikkoi 20 maalin rajapyykin.
Yksi kolmesta hyökkääjästä oli Minnesota Wildiin kesällä kaupattu yhdysvaltalaishyökkääjä Blake Coleman, joka iski viidellä kaudella 392 otteluun Flamesissa 199 tehopistettä.
Simon Nemecistä puolustuksen uusi päälikkö – Dustin on susi maalilla
Flamesin puolustus- ja maalivahtipeli yltää parhaana päivänä jopa NHL:n keskikastin alareunaan.
Siitä pitävät huolen New Jersey Devilsistä hankittu slovakialaispuolustaja Simon Nemec ja ykkösmaalivahti Dustin Wolf.
Nemec tuo laatua puolustuksen oikealle puolelle ja muodostaa todennäköisesti ykkösparin yhdessä 26-vuotiaan Kevin Bahlin kanssa.
Zayne Parekh on tuttu näky Kanadan maajoukkueesta. (Kuva: All Over Press)Nuori Zayne Parekh saattaa murtautua NHL:ään tiukasti sisään ja olla kiekollinen ykköspuolustaja. Kesän 2024 ykköskierroksen varaus on pelannut NHL:ssä toistaiseksi 38 ottelua tehoin 5+5, mutta kiekollista osaamista osoittaa OHL:ssä taotut 107 tehopistettä kaudella 2024-25 61 otteluun.
Wolf jakoi viime kaudella vastuuta Devin Cooleyn kanssa Flamesin maalilla. Yhdysvaltalaiselle Wolfille tehtiin jo pitkä jatkosopimus, mikä kantaa tulevaisuudessa, mutta Cooley on osoittautunut hyväksi kirittäjäksi.
Ennustus kauteen
Flames tulee loka-marraskuussa saamaan hyvin pisteitä, mutta ennemmin tai myöhemmin hyökkäyksestä loppuu potku kesken ja otteluiden voittaminen muodostuu vaikeaksi.
Mikäli puolustus ei kestä ja maalivahdit haparoivat, voi 30 voiton ottaminen runkosarjassa muodostua työlääksi haasteeksi.
Taistelee Vancouver Canucksin ja Seattle Krakenin kanssa divisioonan viimeistä sijaa vastaan.
Ennakko: Nico Oksanen